ERIKA VIKMAN
Yksi Suomen disco-popin kirkkaimpia tähtiä, feministisen popin edelläkävijä ja vuoden 2016 Tangokuningatar: Erika Vikman.
Määrätietoisesti uraansa rakentanut ja rohkeasta imagostaan tunnettu Erika nousi koko kansan tietoisuuteen viimeistään vuonna 2020 julkaistujen, Spotify-listoilla ja radioissakin loistaneiden, hittikappaleidensa Cicciolina ja Syntisten pöytä myötä. Määrätietoisesti uraansa rakentanut Erika palasi vuonna 2025 Uuden Musiikin Kilpailuun voittoisin tuloksin, jonka myötä hän edusti Suomea Euroviisuissa sijoittuen finaalissa sijalle 11. Kansainvälinen huomio oli taattu, ja tänä päivänä Erikalla onkin kasvava fanikunta myös ympäri Eurooppaa.
Energisistä ja voimaannuttavista keikoistaan tunnettu pop-diva on julkaissut lukuisia hiteiksi yltäneitä kappaleita, mm. Käärijän kanssa vuonna 2023 julkaistu kulttisuosikin maineeseenkin kivunnut Ruoska.
