MIKKO KUUSTONEN
Lauluntekijä, tietokirjailija, esiintyvä artisti ja mediapersoona.
Mikko Kuustonen tunnetaan karismaattisena esiintyjänä sekä konserttilavoilta, että tv- ja mediatuotannoista.
Hän on julkaissut laulaja-lauluntekijänä 14 sooloalbumia sekä lukuisia bändi- ja yhteislevytyksiä sekä kokoelma-albumeja. Hänen tunnetuimpiin kappaleisiinsa lukeutuu mm. Enkelit lentää sun uniin, Abrakadabra, Kaktusviinaa sekä Hyvällä tuulella.
Mittavan uran median moniammattilaisena luonut Kuustonen on palkittu mm. Kultainen Venla- ja Emma-tunnustuksilla sekä Itsenäisyyden Juhlarahaston kunniapalkinnolla. Hänet on lisäksi valittu myös positiivisimmaksi suomalaiseksi.
Mikko Kuustonen on toiminut aktiivisesti ihmisoikeuksien puolustajana kirjoittaen, luennoiden ja tuottaen tv-dokumentteja kehitysmaista. Hän on myös toiminut YK:n hyväntahdon lähettiläänä.
